Art of Hosting – innosta työyhteisösi osallistumaan! Otavan Opisto, 15.-17.6.2017

Posted on Posted in Harvesting

Tervetuloa Art of Hosting -koulutukseen Otavaan!
Meillä on upea porukka oppimassa yhdessä: reilu neljäkymmentä osallistujaa ympäri Suomea, eri aloilta. On mahtavaa huomata, että joukossa on paljon uusiakin tuttavuuksia, ensimmäistä kertaa tutustumassa Art of Hosting -ajatteluun, menetelmiin ja verkostoon!  

Ensimmäisestä Art of Hosting -workshopista Suomessa tulee tänä keväänä viisi vuotta. Se järjestettiin vuonna 2012, juurikin Otavan Opistolla. Sen jälkeen kohtaamisia oli opistolla pari vuotta peräkkäin. Vuonna 2015 ei Suomessa ollut Art of Hosting -koulutusta, mutta iso osa verkostoa kokoontui yhteen Learning Villageen, Suomenlinnaan, samoin myös vuoden 2016 keväällä. Siellä useiden ihmisten kanssa keskustellessa todettiin säännöllisen Art of Hosting -treenaamisen tärkeys ja nähtiin tarve saada sellainen jälleen Suomeen. Jo joulukuussa 2016 järjestettiin AoH erityisesti kansalaisjärjestöjen parissa puuhaaville Suomenlinnassa ja alkukeväästä Otavan Opisto otti calling teamiin yhteyttä – ja sillä tiellä ollaan!

 


Verkosto kaipaa merkityksellisiä kohtaamisia
Aivan aluksi kysyimme itseltämme rohkenemmeko lähteä tähän. Millaisella tiimillä saisimme synnytettyä mahdollisimman rikkaan kokemuksen ja elämyksellisen oppimistapahtuman verkostolle? Mikä tekee Art of Hostingista juuri Art of Hostingin? Mitä maailma tarvitsee meiltä? Mitä me vielä tarvitsisimme? Osaisimmeko välittää Art of Hostingin olennaisen DNA:n osallistujille?

Vastaus oli lopulta helppo: tätä verkostomme ja koko Suomi juhlavuonnaan tarvitsee! Art of Hosting -yhteisö tarjosi tukeaan ja asiat alkoivat loksahdella kohdalleen.

Seurasi innostusta, tunnusteluja, epävarmuutta, ahkeraa AoH-filosofian ja menetelmien opiskelua, lukuisia Skype-palavereja ja puheluita, satoja Slack- ja WhatsApp-viestejä…  Viestintää, kohtaamisia, sparrausta, iloa, rohkaistumista, haasteita, kyseenalaistamista, oivaltamista.

Heti kutsun esitettyämme oli selvää, että kohtaamista ja koulutusta tarvitaan ja kaivataan jälleen. Calling Question* muodostui nopeasti organisaatiokehittämisessä vuosien varrella kohtaamiemme kysymysten ympärille;


Miten rakennan yrityksiä ja työyhteisöjä, joissa kaikki sen jäsenet voivat vaikuttaa lopputulokseen?

 

Kuinka avaan merkityksellisiä keskusteluja, jotka synnyttävät uusia ajattelutapoja ja toimintamalleja?

 

Osallistavan johtamisen taitoja – niitä satavuotias Suomi tarvitsee
Ylhäältä alaspäin tapahtuva autoritäärinen johtaminen on väistymässä uudenlaisten johtamisstrategioiden tieltä. Nykyaikaisissa itseohjautuvissa tiimeissä, organisaatioissa ja verkostoissa yhteisön jokainen jäsen on samanaikaisesti vastuussa sekä itsensä että muiden johtamisesta. Työn merkityksellisyys, hyvä vuorovaikutus ja mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön ja työyhteisöön ovat entistä tavoitelluimpia arvoja. Näitä tavoitteita ei saavuteta ilman uudenlaisia, osallistavan johtamisen taitoja ja kyvykkyyksiä. Fasilitoinnin taidot voisi jopa nähdä tulevaisuuden kansalaistaitoina!

Olemme kokoontuneet yhteen kolmeksi päiväksi oppimaan Art of Hostingin tärkeimpiä periaatteita ja menetelmiä. Opimme käytännössä, miten ohjaamme merkityksellisiä keskusteluja (hosting meaningful conversations) ja miten niistä poimitaan tärkeimmät opit talteen (harvesting). Avaudumme osallistavan johtamisen periaatteille ja heittäydymme tekemiseen ja reflektointiin yhdessä. Opimme miten kollektiivinen viisaus saadaan valjastettua päätösten pohjaksi.

Art of Hostingin konkreettisempi puoli on valittu kokoelma osallistavan johtamisen menetelmiä, joista monet ensin kiinnostuvat ja alkavat hyödyntää niitä työssään johtajina, fasilitaattoreina, ohjaajina tai pedagogeina. Art of hosting tarjoaa myös syvällisen ajattelumallin ja opetusta holistisen, systeemisen johtamisajattelun harjoittamiseen. Menetelmistä tärkeimpiä ovat Piiri, World Café, Open Space Technology ja Pro Action Café. Opimme myös muita menetelmiä ja prosessin suunnittelutyökaluja, jotka mahdollistavat ja tukevat menestyksellistä osallistavaa työskentelyä.

Ehkä parasta Art of Hosting -koulutuksissa on toiminnallisuus. Jokainen pääsee ohjaamaan osioita osana hosting teamia eli harjoittelemaan menetelmien vetämistä käytännössä – ensimmäisestä päivästä lähtien. Kannattaa siis osallistua tekemiseen mahdollisimman paljon!

 

Rohkeaa tekemistä ja ketterää oppimista!
Meillä calling teamissa on ollut vahva tunne, että teemme yhdessä jotain merkityksellistä. Päätimme järjestää Art of Hosting -koulutuksen, koska mielestämme Suomi ja suomalaiset työyhteisöt sitä tarvitsevat – juuri nyt. Haluamme tuoda Art of Hosting -verkoston valtavan ja arvokkaan annin entistä useamman ulottuville. Toivomme, että voimme entisestään madaltaa kynnystä tutustua oppeihin, hälventää kenties hieman vaikeaselkoista käsitteistöä ja tuoda se lähemmäs suomalaisia työyhteisöjä selkokielellä.

Lämpimät kiitokset Otavan Opiston Helille ja Minnalle hyvästä yhteistyöstä ja ylävitoset teille mahtavat kannustajamme ja sparraajamme: Lari Karreinen, Jan-Erik Tarpila, Tanja Korvenmaa, Monica Nissen ja Kirsi Joenpolvi!   

 

Hengitä kunnolla sisään ja ulos, tartu kaveria kädestä – nyt mennään!

 

Terveisin calling team,  

Tiina Hoskari, Maija Kotamäki, Miia Maijala ja Vilma Mutka

 

P.S. Merkitykselliset kohtaamiset ja oivallusten sadonkorjuu (harvesting) jatkukoon www.artofhosting.fi -sivustolla ja sosiaalisen median ryhmissä

(aihetunnisteet #aohsuomi ja #aohfinland)!

Save